Marjaniemen lasten olympialaiset

,
Marjaniemen lasten olympialaisten tuokiokuva, pieni lapsi kisaa.

Marjaniemessä kisataan elokuussa vuotuinen vauhdikkaat lasten olympialaiset. Sää on ollut suosiollinen kuten yleensä Marjaniemi-päivänä. Järjestäjänä Marjaniemen leijonat.

Mukana on reippaita juoksijoita aina 2-vuotiaista 14-vuotiaisiin. Ilmoittautuneita on yleensä ollut noin 100 lasta ja nuorukaista.

Perheen pienimmät ottavat mittaa toisistaan 30– ja isommat 60-metrin matkalla, kun taas vanhemmat lapset pinkaisevat 350 metrin maastolenkin. Pienimpien kilpailussa ainoa sääntö on, että juoksijalla on koko ajan jalat maassa, jos mukana oli aikuinen saattaja.

Kisoja on käyty aina hyvässä hengessä: jokainen saa kannustusta ja raikuvat aplodit omasta suorituksestaan.

Olympialaiset kokoovat yhteen marjaniemeläiset perheet, naapurit ja ystävät. Päivän päätteeksi kaikki osallistujat palkitaan mitaleilla, sillä tärkeintä ei ole voitto vaan jalo kilpailu ja liikunnan riemu sekä yhdessäolon ilo.

Nähdään taas seuraavissa lasten olympialaisissa.